Taivaallista tarjoilua

Grillattua häränfilettä, näkkileipärouheella kruunattua tervalohta, riistakäristystä, japanilainen alkupalalajitelma, mustaherukka- valkosuklaamoussea ja Nordic Gourmet -konvehteja. Kuulostaa lähes ravintolamenulta, mutta kyse on lentokoneen bisnesluokan tarjoilusta. Miten tuo kaikki päätyy lentokoneeseen matkustajan eteen nautittavaksi?

Harva matkustajista tulee kiinnittäneeksi huomiota lentokoneessa tarjoiltuun ruokaan tai siihen liittyvään kalustoon ennen kuin lentoemäntä tulee tarjoiluvaunuineen kohdalle.  Paljon on ehtinyt tapahtua ruualle ja tavaroille ennen tätä.

Ruuan kulku lennolle on aikamoinen logistinen ketju. Finnairissa kaikki alkaa siitä, kun yhtiö ja catering-yhtiö Finnair Catering määrittelevät tarjoilun tason ja sopivat tarjoilusta lennolla. Eikä kyse ole pelkästään ruuasta, vaan myös juomista, myyntituotteista ja tarjoilussa tarvittavista välineistä. Kaikille on löydyttävä paikka koneen keittiössä, galleyssä. Jos puhutaan kaukoreiteillä käytettävistä Airbus A330- ja A340-laajarunkokoneista, keittiötilaa löytyy koneen etu-, keski- ja takaosasta.

Esimerkkitapauksessa asiakas varaa itselleen matkan Shanghain-lennolle AY057. Aamupäivällä noin vuorokausi ennen lennon lähtöä Finnair Cateringin ruokatilaaja tekee varausten pohjalta ennakkotilauksen seuraavalle päivälle ja vahvistaa sen vielä samana iltapäivänä. Aterioita aletaan valmistaa jo ennakkotilauksen pohjalta. Aterioiden raaka-aineet ja niiden saatavuus on varmennettu jo aiemmin. Kullekin lennolle ateriatilauksia saapuu Finnair Cateringiin jo noin 3 kuukautta aikaisemmin. Lopullinen lennolla tarvittava ruokamäärä selviää vain noin 20 minuuttia ennen lähtöä.

Koska kyse on pitkästä 10 tunnin yölennosta, valmistetaan lennolle aterioita päivällis- ja aamiaistarjoilua varten. Ateriat tuodaan matkustajille tarjottimella, johon pakkaaja on laittanut ennalta sovitun ohjelman mukaan lautasia, kuppeja ja ruokaa. Nämä tarjottimet on pakattu tarjoiluvaunuihin eli trolleihin. Tämän Shanghain-esimerkkilennon bisnesluokka on täysi eli matkustajia on 42. Tarjottimia on sama määrä niin päivällistä kuin aamiaistakin varten.

Ateriat valmistetaan viilennetyissä tiloissa. Lennolla lämmitettävä ruoka, jonka keittiö valmistanut annosastioihin, pakataan uuneihin. Tämän jälkeen ateriavaunut menevät isoon kylmiöön (+3C) viilenemään edelleen. Kylmiössä ruuat kootaan yhteen lennoittain ja keittiöittäin. Samalla annosmäärät tarkistetaan.

Koko prosessia hallitsevat tiukat ruokaturvallisuus- ja hygieniasäännöt. Lennolla koko ateria laseja myöten tarjotaan niin sanotulla kovalla kalustolla eli posliiniastiastolla. 

Toisaalla lennolle pakataan mukaan juomia, myyntituotteita, ennakkotilaustuotteita, hajusteita ja alkoholia kaappeihin ja trolleihin. Matkaan lähtee myös päivän lehtiä ja aikakauslehtiä, myös paluulentoa varten.  Ennakkovalmisteluissa on huolehdittu siitä, että mahdollisimman moni ulkomainen asiakas saa jotain luettavaa äidinkielellään.

Kone kuormataan noin tunti ennen lähtöä. Kuormauksessa kaikki lennoille vietävä tavara kootaan yhteen lennoittain. Shanghain-lento kuormataan kolmella eri catering-nosturilla: etupää, keskusta ja takapää erikseen. Etupäähän ja keskustaan menevät bisnesluokan tarjoilut juomineen ja takapäähän turistiluokan tarjoilu juomineen ja myyntituotteineen. 

Kone kuormataan ohjeen mukaan niin, että jokainen tarjoiluvaunu ja kaappi on omalla numeroidulla paikallaan. Lämmitettävät ruuat kehikkoineen nostetaan uuneihin. Jotta kylmäketju ei katkea, nosturit on viilennetty, ja myös koneen keittiöissä ruuat saadaan viileään paikkaan. 

Sama alkaa taas alusta, kun kone palaa Shanghaista. Paikallinen catering-yhtiö täydentää uudet ruuat paluumatkaa varten. Kalusto puretaan koneesta ja puhdistetaan. Jätteet käsitellään.

Finnair Catering valmistaa yli 10 000 ateriaa vuorokaudessa ja toimii kellon ympäri. Kaiken kaikkiaan yhdelle kaukolennolle viedään yli 40 kaappia ja yli 40 tarjoiluvaunua eli trollia, eli yhteensä noin 3500 kg. Kun koneeseen on viety tuhansia tuotteita, ja palaset ovat loksahtaneet paikalleen; matka voi alkaa.

Avainsanat: , ,

4 Vastaukset “Taivaallista tarjoilua”

  1. Ari Terviö kommentoi :

    Catering vaatii paljon ennakkosuunnittelua ja organisointia.
    Erikoisruokavaliota noudattaville on myös saatava omat annoksensa mukaan.
    Kuinka nopeasti toimitettuna nuo erikoisruokavaliot saadaan lennolle mukaan?

    Vastaa
  2. Jukka Partanen kommentoi :

    Hei Ari,

    se on totta, että ruoka lennolle vaatii paljon ennakkosuunnittelua ja organisointia. Finnair pyrkii palvelemaan mahdollisimman hyvin erikoisruokavaliota noudattavia matkustajiaan. Perussääntönä on, että erikoisruoka on tilattava lennolle vähintään 24 tuntia aikaisemmin matkustusluokasta riippumatta. Lomalentoliikenteessä on omat sääntönsä. Lisätietoa löydät sivulta http://www.finnair.fi kohdista Matkustusinfo ”Lennon aikana” ja ”Muita tietoja” sekä Lisäpalvelut ”Lomalentojen lisäpalvelut”. Puhelinpalvelu auttaa myös mielellään. Aina varausta tehdessään, myös matkatoimistossa, kannattaa mainita erikoisruokavaliostaan. Tervetuloa lennolle!

    Jukka Partanen

    Vastaa
  3. Jontse kommentoi :

    Ei taida suoraan liittyä tähän aiheeseen mut kysyn:

    Miten on esim vesipullojen suhteen matkustajilla? saako 0,5l vesipulloa tuoda koneeseen jos on ostanut turvatarkastuksen jälkeen kentältä?

    Vastaa
    • Jukka Partanen kommentoi :

      Hei Jontse,

      kaikkea saa kysyä maan ja taivaan väliltä. Kyllä, saat tuoda koneeseen 0,5l vesipullon, jos olet ostanut sen turvatarkastuksen jälkeen kentältä. Asia muuttuu toiseksi, jos sinulla on jatkolento jossain muulla vaihtokentällä, ja sinulla on edelleen tuo pullo avaamattomana tai osittain käytettynä. Aina, kun matkustaa, kannattaa tarkistaa mieltä askarruttavat asiat lentoyhtiön ja paikallisen lentoaseman www -sivuilta. Lähtöselvityksen jälkeen tehdään turvatarkastus niin matkustajille kuin käsimatkatavaroillekin.

      Lisätietoa saat: 1) http://www.finnair.fi/palvelut ja sieltä sitten joko turvatarkastus, käsimatkatavarat tai vaaralliset aineet. 2) http://www.finavia.fi/lentomatkustajat ja sieltä taas lentoasemat/ pakkausohjeita tai näin toimin turvatarkastuksessa.

      Terveisin,

      Jukka

      Vastaa

Jätä vastaus

Kommentti