Ammattilaiset allekirjoittavat koneet matkaan

moottorikorjaamo

Joskus lentomatkustajaa kohtaa valitettava tilanne, että lento on myöhässä teknisen syyn vuoksi. Näyttöruudun teksti tai kuulutus teknisestä viasta saattaa herättää matkustajissa kysymyksiä. Tilanteeseen voi kuitenkin suhtautua rauhallisin mielin. ”Tekninen syy” näyttöruudulla tarkoittaa käytännössä sitä, että koneessa on havaittu vika, joka on korjattava ennen seuraavaa lentoa tai jokin koneelle suunnitteluista huoltotöistä on vielä kesken. Jokainen yksityiskohta varmistetaan kaikessa rauhassa ennen lähtöä.

Kun puhutaan maallikoille tutummista kulkuvälineistä kuten auto ja vene, huoltoväli tai pakollinen varustelu voi olla hyvin venyvä käsite. Kaupalliseen liikenteeseen käytettävien lentokoneiden kohdalla on toisin. Koneiden kunnolle ja varustukselle löytyy yksiselitteiset ohjeet, jotka pohjautuvat konevalmistajien vaatimuksiin tai viranomaisen määräyksiin. Lisäksi lentoyhtiöllä itsellään on omia lisävaatimuksia esimerkiksi operointiolosuhteista johtuen. Täällä Suomessa olemme jäätävien olosuhteiden mestareita.

Päivystämme tekniikassa vuoden jokaisena tuntina ja minuuttina vikatilanteiden varalta. Ammattilaiset etsivät vian perussyyn ja hoitavat korjaavat toimenpiteet. Tarvittaessa otamme yhteyttä lentokonevalmistajaan. Kompromisseja ei tehdä. Lento jää lentämättä, mikäli koneen kunto ei ehdottomasti täytä kaikkia vaatimuksia. Tämä lentoturvallisuuden varmistamisesta lähtevä periaate on aina ensimmäisellä sijalla. Matkustajamme voivat aina luottaa siihen. Tiedämme, ettei viivästyminen ole mieluisaa, mutta jokainen asiakkaamme varmasti arvostaa sitä, että meillä turvallisuus tulee aina ensimmäisenä.

Lentoaseman kyljessä sijaitsee laaja Finnair Tekniikan huoltoalue, jossa työskentelee noin 1600 ihmistä. Ammattinimikkeiltään muun muassa mekaanikkoja, lentokone- ja laiteasentajia, työnjohtajia, tarkastajia, suunnittelijoita, teknikoita, erilaisia logistiikan asiantuntijoita, assistentteja ja insinöörejä. Tämä vastuullinen joukko on varmistamassa, että Finnairin koneet ovat teknisesti moitteettomassa kunnossa. Osaaminen on niin moninaista ja vaativaa, että sitä myydään myös maailmalle. Noin kolmasosa Tekniikan tekemistä töistä tehdään toisille lentoyhtiöille.

Ennen kuin ovi Tekniikkaan avautuu, on suurin osa työntekijöistämme käynyt kolmevuotisen lentokoneasentajakoulutuksen, joka sisältää yleisten ammattiaineiden lisäksi lentoteknisiä aineita sekä ohjattua harjoittelua lentokoneiden parissa, todellisessa työympäristössä.

Sen jälkeen, kun teoria on hallussa, asentajat työskentelevät alkuun useamman vuoden lentokoneiden huoltotehtävissä kokeneen mekaanikon rinnalla. Konetyypistä toiseen siirryttäessä teoreettisia tietoja syvennetään lisäkoulutuksilla. Minimissään noin viiden vuoden koulutus- ja työkokemuksen jälkeen Ilmailuhallinto myöntää henkilölle lentokonemekaanikon lupakirjan, kun myös muut kelpoisuusehdot täyttyvät.

Edellä mainittua koulutusta voivat antaa vain sellaiset oppilaitokset, joilla on siihen Ilmailuhallinnon myöntämä yleiseurooppalainen EASA Part 147 –hyväksyntä. Suomessa näitä opinahjoja on muutama.

Koneita ei huolleta satunnaisotannalla, vaan jokainen huoltotehtävä tapahtuu viranomaisen hyväksymän huolto-ohjelman mukaisesti. Jokaisesta huoltotoimesta tehdään sen tekijän toimesta merkintä (”kuittaus”) kyseisen huollon virallisiin asiakirjoihin. Jokainen Finnairin laivastossa liikennöivä kone on myös osaavan ja asianomaisen valtuutuksen omaavan ammattilaisen henkilökohtaisesti, omalla allekirjoituksellaan matkaan laittama.

Allekirjoitusoikeuden eli ammattikielellä huoltotodisteen antajan valtuutuksen myöntää Finnair. Valtuutus oikeuttaa mekaanikon antamaan lentokoneelle operointiluvan huoltotoimenpiteiden jälkeen. Tyypillisesti koulutusta ja alan työkokemusta on kertynyt tuossa vaiheessa uraa jo noin 10 vuotta. Huoltotodisteen antajina toimivat myös mekaanikkolähtöiset työnjohtajat ja tarkastajat. Lisäksi päätöksenteon taustalla toimii riittävä määrä tukihenkilöitä, jotka varmistavat mm. huoltokirjanpidon oikeellisuuden.

Työ lentokoneiden parissa tarjoaa jatkuvaa kehitystä, haasteita ja uuden oppimista. Meillä viihdytäänkin hyvin, Tekniikassa työurat voivat pisimmillään kestää yli 40 vuotta. Kokeneilla mekaanikoilla on syvällinen tuntemus useasta konetyypistä ja kyky ratkaista haastavatkin eteen tulevat ongelmat. Osa mekaanikoista siirtyy työurallaan huoltojen suunnittelijoiksi tai muihin asiantuntijatehtäviin, esimerkiksi huolto-ohjeiden valmistelijoiksi. Toiset päätyvät tarkastajakoulutuksen kautta vianetsijöiksi tai laadunvalvonnan asiantuntijoiksi.

Airmanship on yleinen ilmailussa tunnettu käsite. Sanakirja tarjoaa sanan vastineeksi lentotaitoa. Käytännössä termillä on huomattavasti kattavampi merkitys. Se tarkoittaa ennen muuta vastuuntuntoa ja vakavuutta, jolla jokainen ilmailun ammattilainen työhönsä suhtautuu.

Vesa Paukkeri

Jätä vastaus

Kommentti